It's a little bit funny this feeling inside..

Elikkä nyt kerron siitä, eli mun iihan ensimmäisestä rakkaudesta.
Mä oon tosi huono puhumaan näin kyseisestä aiheesta, enkä tahdo kyseisen
henkilön lukevan tätä. Mä en tahdo, et se tajuaa kaikkii juttui mitä se on
onnistunut tekemään mulle ja miten paljo mä välitin/välitän (en onneksi enää koe sitä muuna, ku kaverina.)


Luin erään toisen kirjoittamaa tekstiä tästä samaisesta aiheesta, yllättyen miten hän myös sanoi aiheen olevan vähän vaikeampi kirjoitettava. Mä yleensä olen melko avoin ihminen, mut tää on aiheena kyl vaikea ja henkilökohtainenkin. Luettuani äsken, miten tuo toinen kirjoittaa omasta rakkaudestaan, koitan nyt itse myös:

Siitä on jo aikaa, kun kyseiseen herraan tutustuin. Tutustuimme hieman hassuissa olo suhteissa ja olimme molemmat tosi nuoria, ylä-asteella. Emme tavanneet koulussa, emme kaverien bileissä, vaan tapasimme paikassa, jossa meidän lisäksi oli muutama meitä nuorempaa henkilöä ja aikuisia. Menimme yhdessä aikuisten kehottamana kävelemään ja katselemaan paikkoja. Aloimme hiljalleen jutella varovasti ja pian huomasimmekin tulevamme toimeen oikein hyvin. Meillä oli todella hauskaa, kokoajan yhdessä. Vietimme yhteisen kesän, jolloin en vielä oikein "syttynyt" kyseiselle henkilölle, vaikka olihan tuon kanssa hauskaa ja kaikkea. Kesän loputtua välimme hieman viilenivät ja silloin fiksuna tyttönä heräsin tunteeseen, erikoiseen kaipaukseen ja ikävään. En myöntänyt itselleni sitä pitkään aikaan, mutta olin rakastunut.

Kyseinen henkilö ja minä pysyimme kavereina tunteistani huolimatta, sillä en voinut sanoa mitään. Pelkäsin. En osannut hyväksyä tunnettani jostain syystä ja eniten pelkäsin paljastukseni aiheuttavan naurua, sekä pilkkaa. Typerä ajatus, mutta minkäs teet. Tiedän nyt, että ihminen ei olisi kyllä tehnyt mitään sellaista. Olemme monesti puhunutkin asioista, kuten siitä, miten en voinut puhua ja miten en kertonut mistään mitään.

Nykyisin kyseinen henkilö on toivottavasti onnellinen suhteessa, jossa tämä on. Itse en enää kanssasi tahtoisi mitään sellaista, ystäväiseni. Toivon, että löydän itse uuden rakkauden, sellaisen jonka kanssa sitten asiat toimivat ja muuta jännää.. Vaikka sanon usein, että en usko rakkauteen, niin pienessä mielessäni tiedän, että asian on oltava toisin. Jos rakkautta ei olisi, en olisi koskaan tuntenut niin paljon ja tehnyt niitä kaikkia asioita, mitä silloin tein .. jos ei olisi rakkautta.

Vaikka aluksi sanoin, että en tahdo kyseisen henkilön tajuavan mitään: Tiedän, että jos luet tämän joskus, ymmärrät kenestä puhun. Sinustapa hyvinkin ystäväiseni, sinusta sinusta. Sinä olit ensimmäinen, mutta ehei.. Et viimeinen.

♥S